Heippahei!

Äh, nyt purkkiin tämä blogi. On vähän päässyt unohtumaan tässä tohinassa tämä viimeinen postaus. Vaihtarikevät on nyt jo kaukaiselta tuntuva kokemus ja normaali arki on palannut täysin. Paljon on ollut puhetta siellä täällä mahdollisesta post-Erasmus-depressiosta, mutta minulle sellaista ei ole pahemmin ilmaantunut. Ainoa asia mikä joskus kaihertaa, on se, ettei pysty ja ehdi pitämään niin paljon yhteyttä uusiin ystäviin kuin haluaisi. Suomeen paluu oli oikeasti tosi hienoa ja on kiva olla taas omien tavaroiden ja omien juttujen ympäröimänä.

Mutta nyt kun olen täällä jo uuden pitäisipitäisivuoren keskellä, lyhyesti tiivistäen: Kevät Ljubljanassa oli vähän kuin pitkä loma, vaikka tuli siellä hitusen verran opiskeltuakin. Vaihtarina oleminen oli tosi hieno ja opettavainen kokemus, jota suosittelen ihan kaikille!

Tervehdys pitkästä aikaa!

Elämä rullailee täällä vaikkei sitä aina ehdi/jaksa blogiin päivittääkään. Ainut vierailijanikin Suomesta piipahti päällä jo hetki sitten. Hänen kanssaan tehtiin monia turistijuttuja, mitä en ole tullut tehneeksi aikaisemmin. Jotenkin sitä elää illuusiossa, että aikaa on rajattomasti. Vähän niin kuin Tampereellakin tulee harvimmin käytyä Pyynikin tornilla ihan muuten vaan. Käytiin siis Annikan kanssa ainakin linnalla kävellen (ja myös autolla), Metelkovassa päiväsaikaan, Top bar:ssa drinkeillä sekä Tivolissa piknikillä. Piipahdettiin päiväretken verran myös rannikolla Izolassa sekä jossain randompaikassa Kroatiassa nopsaan, raja kun oli ihan Izolan vieressä. Pahasti näyttää siltä, että moni paikka, jossa ajattelin täällä käyväni jää näkemättä. Aika loppuu yksinkertaisesti kesken ja opiskellakin pitäisi vielä vimmatusti.

Metelkovassa näyttää päiväsaikaan aika erilaiselta

Niin, aikaa ei ole rajattomasti! Loppu häämöttää ja siitä muistuttaa monen muun lähtö. Moni on jo lähtenyt ja läksiäisbileitä on jatkuvasti. Tavallaan haikeaa, mutta toisaalta alan olla itsekin valmis jo pian palaamaan Suomeen. Vielä on kuitenkin kolmisen viikkoa Ljubljanassa ja sitten kaksi Tsekissä. Opiskelun kanssa on tullut vihdoin piste, että täytyy alkaa tehdä töitä oikein tosissaan. Olenkin viettänyt lähiaikoina aika paljon aikaa työpöytäni ääressä opiskellen tai opiskelua teestennellen (kuten nyt). Viimeisin ja tärkein kurssi kun alkoi vasta äskettäin ja kävi ilmi, että se teettää aika paljon töitä. Vaatimukset kuulostaa äkkiseltään lähes kandintyön vaatimuksilta ja palautuspäiväkin on vasta syyskuussa! Näyttää pahasti siltä, etten saa koko kurssia valmiiksi täällä ja joudun tekemään sitä elokuussa kotiin palattuani.

Ljubljanaan on ilmestynyt muuten muutama viikko sitten aivan loistava kaupunkipyöräsysteemi. Pyöriä saa käyttää eurolla 7 päivää tai kolmella eurolla vuoden. Systeemiin täytyy rekisteröityä netissä, maksaa summa pankkikortilla ja sen jälkeen pyöriä saa käytellä tunnin kerrallaan ilmaiseksi. Vuoden vaihtoehtoon tarvitaan Urbana card eli bussikortti, jolla laitteeseen tunnistaudutaan pin-koodin lisäksi. Kaupunki kun on sen verran pieni ja välimatkat lyhyitä, tunti ei hevillä ylity, joten homma on käytännössä (3 euron jälkeen) ilmaista! Pyöräparkkeja on suhteellisen hyvin ja niissä on pyöriä tai tyhjiä paikkoja jäljellä lähes aina. Meiltä kotoa käsin lähimpiä parkkeja on kaksi, molemmat alle kilometrin päässä. Niinpä se, että oma (laina)pyörä varastettiin (vihdoin viimein) tuossa jonkun aikaa sitten, ei harmita ihan niin paljoa. Vaikka oli se kyllä siisti pyörä ja Andrej oli tosi harmissaan.

Noin viikko sitten vietettiin ihanan rentouttava viikonloppu Cresissä, Kroatian suurimmalla saarella paikallisen Andrejn ja tanskalaisen Annikan kanssa. Tällä slovenialaisella kaverillani (tai siis hänen perheellään) on siellä kesäasunto, mikä osoittautui tosi luksukseksi. Suomalaisen korvaan sanasta ”summer house” tuli mieleen joku pieni ja vaatimaton mökki, mutta perillä saavuimmekin asuntoon, jossa oli neljä kerrosta tosi kauniisti sisustettuja huoneita, kaksi keittiötä, kaksi kylppäriä ja kattoterassi. Maisemat saarella olivat aivan mielettömät ja koko elämänsä paikan tunteneena Andrej vei meidät myös rannoille, jonne tuskin yksikään turisti olisi löytänyt. Rannoille, jonne täytyi ajaa pitkä matka pikkuisia hiekkateitä ja joita ei paljon kylteillä mainostettu. Tosi kiva viikonloppu!

Niin ja sitten viimeiseksi vähän ikävämpiä kuulumisia; hajotin tuossa pari päivää sitten jalkani aika pahasti ja nyt ei onnistu kävely lainkaan. Ja tämähän tapahtui tietysti kotimatkalla baarista. Haettiin yhden kaverin kanssa burekit (paikallinen mättö, olenkohan muistanut kertoakaan?) ja mentiin istuskelemaan kadun varteen. Hyppäsin sitten alas sellaiselta kadunreunusjutulta alle metrin korkeudesta ja tulin suoraan sivuttain nilkan päälle. Nyt pari päivää tapahtuneen jälkeen nilkka on edelleen sininen ja turvonnut. Kävin näyttämässä sitä toki lääkärille, joten mikään ei ole murtunut. Olipahan muuten kokemus sekin, paikallinen terveyskeskus nimittäin. Koko prosessiin meni vajaat kaksi tuntia, vaikkei siellä ollut oikeastaan edes ruuhkaa. Kauhean kipeä se ei ole, mutta eniten tässä nyt huolestuttaa selviänkö kävelykuntoon torstaihin mennessä, jolloin olen menossa Flogging Mollyn keikalle. Hyppiminen ei varmasti onnistu, mutta kunhan nyt saisi käveltyä sinne! Pitäkää peukkuja!

Muutama kuva Budapestista

Jaetaan nyt kuintenkin muutama kuva parin viikon takaisesta Budapest-vierailusta. Vietin siellä viikonlopun verran viime kesän työleirituttujen vieraana.

Yksi monista Budapestin "ruin bar" -kahviloista. Koka paikka on sisustettu ihmisten kadulle jättämillä huonekaluilla. Tooosi kiva paikka ja mielenkiintoista katseltavaa vaikka koko päiväksi. Paikka on nimeltään Csendes ja löytyy Ferenczy István utca -nimiseltä kadulta.

Fisherman's Bastion

Ja kirkko siinä vieressä (Matthias Church)

Budan kukkuloilta, jälkimmäinen Citadellalta

Mun lempparisilta: äskettäin kunnostettu vapauden silta

Vessan ovet toisessa kivassa kahvilassa/pubissa, jonne en olisi ikimaailmassa löytänyt ilman paikallista opasta. Yliopisto-opiskelijoiden (ainakin näiden) toinen olohuone nimeltä Frisco.

Ja vielä yksi rakennus, josta jokainen turisti ottaa kuvan; Saint Stephens Basilica. Ensimmäinen kuva kamerassa ja viimeinen kuva tässä postauksessa.

"Opiskelua" ja suunnitelmia

Minusta on tullut todella laiska täällä. Siksi myös blogi seisoo koskemattomana ja muun muassa Budapestin reissu ja parit retket jää nyt raportoimatta. Alkuvaiheessa oli tekemistä ja ohjelmaa niin paljon, ettei ehtinyt ajatellakaan opiskelemista. Nyt taas aikaa on niin paljon, ettei saa mitään otetta tähän opiskeluun. Tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Paitsi lenkkeilyyn, jee, olen taas muistanut kuinka kivaa onkaan käydä lenkillä hyvän musiikin kera! Tässä lähellä ei ole mitään superkivoja lenkkimaastoja, mutta pikkuisen asfalttimatkan päästä löytyy iso pelto, jonka poikki ja reunoilla on mahdollista juoksennella. Myöskin Tivoliin (iso ja "kuuluisa" puisto) täytyisi hankkiutua lenkille taas tässä joku kerta. Sinne on matkaa jokunen kilometri, mutta lenkkimaastot todella kivat ja valinnanvaraa reiteissä vaikka kuinka. Voi lenkkeillä perinteisillä kävelyteillä tai hankkiutua oikein metsään. Kuulin muuten huhun, että Tivolin metsässä on hylätty hotelli, jonka ovet on auki, sinne voi kävellä sisään. Se on kuulemma ollut siellä huoltamatta niin kauan, että jonkin huoneen lattiasta kasvaa läpi puu! Sinne täytyy vielä joku kerta mennä! Mielellään tietysti pimeällä ja Hohdon ja 1408:n katsomisen jälkeen ;)

Mutta laiskotteluasiaan. Nykyisellään minulla on tosiaan luentoja vain kolme kappaletta viikossa; tiistai-iltana, keskiviikkoaamuna ja keskiviikkoiltapäivänä. Keskiviikkoaamun luennot ovat lisäksi niin köykäsiä, eikä siellä edes katsota läsnäolijoita, että pari kertaa olen jopa lintsannut. Minulla oli myös tarkoituksena alkaa käydä ihan vaan mielenkiinnosta Ekonomisen tiedekunnan Human resourse management –kurssin luennoilla torstaisin, mutta yhden ainoan kerran olen saanut sinne raahauduttua. Ne luennot on tosi mielenkiintoisia ja helppoa kuunneltavaa, mutta kummasti jos vähänkin ei jaksa, niin tulee jätettyä väliin. Tämän kuun lopulla alkaakin sitten se ainut kurssi, jonka suorittamisella on mun tutkinnolle jotain merkitystä: 3 viikon post graduate –tasoinen intensiivikurssi Combining qualitative and quantitative methods. Kuulostaa superjännältä.

Luentojen lisäksi pitäisi tietysti lukea Suomeen tekemääni sosiaalipsykan esseetä varten sekä yhteen kurssiin liittyvään ryhmätyöhön liittyvää kirjallisuutta. Itsenäinen lukeminen se vasta haastavaa onkin, kun aikaa sille olisi lähes rajattomasti. Olen koittanut saada jotain otetta lukemiseen tomaattien avulla. Löysin kyseisen menetelmän gradutakuu –sivustolta, jota olen silloin tällöin selaillut ensi syksyä ajatellen. Tomaattien kerääminen toimii toisinaan ihan jees, mutta tälläi mä kuitenkin yleensä päiväni käytän: puuhastelemalla pääasiassa tärkeitä turhanpäiväisyyksiä ja suunnittelemalla how to get my stuff done.

Vaikka Ljubljanassa oloaikaa on jäljellä vielä vajaat pari kuukautta, ajatukset alkaa olla jo toisinaan Suomeen paluussa ja kesässä, mikä ei ainakaan helpota opiskelua. Paluu ja kesän kuviot on nyt ainakin päivämäärien osalta suunniteltu. Vuokrasoppari täällä kestää kesäkuun loppuun, joten asustan varmaankin sinne saakka täällä ja matkustan ehkä vähän täältä käsin viimeiset pari viikkoa kunhan viimeinen opiskelujuttu eli tentti 15.6. on ohi. Haaveissa olisi tehdä kolmen kaupungin reissu Kroatiaan, vieraillen ainkin Pulassa ja matkustaen junalla (ja bussilla). Kroatiaan on saatavilla yhden maan Interrail-lippuja, joilla voi matkustaa esim. kuukauden sisällä kolmena päivänä niin paljon kuin haluaa. Minun kaltaiselleni "aikuiselle" eli yli 26-vuotiaalle kyseisen lipun hinta on 74 euroa, joten täytyy vielä tarkistaa onko lippu ylipäätään kannattava. Nuoremmat youngsterit on paljon onnekkaampia ja saa kyseisen lipun 49 eurolla! Matkaseuran löytäminen vaan ei tunnukaan olevan enää niin helppoa kun moni on jo käynyt Kroatiassa. Mutta toisaalta ei yksin lähteminenkään ole mikään mahdottomuus jos ketään kiinnostunutta ei löydy.

Kesäkuun vikasta päivästä alkaen vietänkin sitten pari viikkoa Tsekeissä. Aluksi pari päivää Prahassa, ihan vaan hankkiutuakseni sinne päin, ja sitten viikon verran työleirillä Hradec Králové -nimisessä paikassa Rock for People -festareilla. Esiintyjälistalla on muutes aika tunnettujakin nimiä, joten kyseessä ei ole mikään ihan pikkufestari. Olen innoissani varsinkin mahdollisuudesta nähdä John Butler Trion! Nyt tiedän systeemistä sen verran, että työ on kierrätysohjemassa auttamista ja majoittuminen on omassa teltassa backstagella. Täytyy siis hommata teltta. En ole koskaan omistanut telttaa, joten vinkit on tervetulleita... Mietityttää ainakin se, mitä kannattaa ylipäätään katsoa ostaessa ja tekeekö parinkympin halpisteltalla yhtään mitään? Työleiristä kertoilen sitten lisää myöhemmin, kunhan kuviot selkiää. Leirin jälkeen oleskelen Tsekeissä vielä muutaman päivän ja näillä näkymin teen jotain päiväretkiä Prahasta käsin, mikäli alkaa tuntua, että olen nähnyt Prahaa riittävästi. Ja aina on tietysti mahdollista, että suunnitelmat muuttuu uusien työleirituttavien myötä. Sittenpä alkaakin lähes vuorokauden mittainen matka Suomeen, jossa toivottavati odottaa jokin kolo, jossa punkata :) Sain muuten Praha-Tukholma-Helsinki -lennot muuten aika edullisesti Norwegianilta, reilulla satasella kaikkine maksuineen ja yhdellä ruumalaukulla. Käytän kyseistä yhtiötä ensimmäistä kertaa, mutta vaikuttaa jo nyt paljon reilummalta kuin perinteinen halpis Ryanair. 13.7. mää sitten tuun!!

Se vidimo!

Elossaolon merkkejä

Huh, Blogi on ollut näköjään kuukauden koskematta! No ei ihme, aika tuntuu olevan täällä kortilla koko ajan. En ole koskaan aikaisemmin ollut näin kiireinen, enkä kokenut tällaista tapahtuma- ja informaatiotulvaa. Joka hetki olisi jotain hienoa, johon täytyisi osallistua ja siinä sivussa täytyisi vähän opiskellakin, vieläpä aihepiirejä, jotka eivät ole tutuimpia. Kaikkeen ei yksinkertaisesti ehdi mukaan eikä kaikkien ihmisten kanssa ehdi viettämään niin paljon aikaa kuin haluaisi. Bilettäminen on omalta osalta alkanut asettua samoihin uomiin kuin mitä se oli Suomessa, tai no, kerran viikossakin on enemmän kuin kotona. Mutta useammin ei yksinkertaisesti kiinnosta enää. Mielummin tekee virkeänä ja hyvinvoivana jotain muuta.

Kevät (ellei jopa kesä) on tullut Ljubljanaan. Lähiaikoina on ollut jo useampia hellepäiviä ja yksi niistä sattui täydellisesti olemaan eilen kun joukko Erasmuksia kokoontui Tivoliin piknikille. Olipahan mukava iltapäivä tuttujen ja vähemmän tuttujen vaihtareitten kanssa. Frisbeen heittoa täytyy päästä treenaamaan jatkossakin, nyt se ei sujunut vielä ihan täydellisesti muutamaa onnistunutta kiinniottoa lukuunottamatta. Meidän heittely tanskalaisen ystävän kanssa oli aika säälittävää maasta nostelua :) Muutoin iltapäivä sujui leppoisasti eväitä syödessä ja höpötellessä.

Kesän eka mansikka

Aikaa on tosiaan kulunut viime postauksesta ja raportoimatta on muun muassa reissut Serbiaan, Belgradiin sekä laskureissu Itävaltaan. Belgradin matka oli opiskelijajärjestö SOUn järjestämä bussimatka. Alun perin olin ajatellut, ettei tälläiset järjestetyt bussimatkat eikä Erasmus-reissut ole mun juttu, mutta koska moni tuttu oli lähdössä ja koska reissu maksoi vain 100 euroa (+25e illallinen), päätin, että kokeillaan nyt kuitenkin. Yö bussissa oli suhteellisen hirvittävä. Meillä oli vieruskaverin kanssa jalkatilojen puolesta bussin huonoimmat paikat etupenkissä. Aamuyön kauniiden maisemien puolesta paikat oli kuitenkin parhaat.


Yö meni torkahdellessa ja lähes nukkumatta, joten aamulla olo ei ollut kaikista virkein. Parin tunnin hotellilla lepäämisen jälkeinen kaupunkikierros 50 hengen laumassa ei ollut ihan mun juttu. Tuollainen laumailu sai vaan ärsyyntyneeksi ja olin todella huojentunut kun vihdoin lähdettiin pienemmällä porukalla ensin kahville ja sitten vain päättömästi kuljeskelemaan. Se oli mukavaa se. Ilma oli todella kesäinen ja oli vaikea uskoa, että elettiin maaliskuuta.

Belgrade oli vaikeasti selitettävästi todella kivanoloinen kaupunki tuon parin päivän kokemusken perusteella. Olihan siellä visuaalisesti pääasiassa rumaa ja harmaata, mutta ilmapiiri oli mukava ja paikalliset ystävällisiä meille heikosta englannin taidosta huolimatta (puhui moni tosin hyvinkin). Meidän erittäin oudoksi osoittautunut oppaamme varoitteli kovasti kuinka serbialaiset ovat temperamentiltaan todella erilaisia ja kaupungissa pitää olla varovaisesti, ettei joudu hankaluuksiin. Niin tai näin, mitään negatiivista ei tullut paikallisten osalta vastaan. Erilaista Belgradissa oli esimerkiksi kulkukoirat kaupungilla sekä joidenkin naisten ”itäeurooppalainen” tapa pukeutua. Poliiseja oli kaikkialla ja sodan jäljet vieläkin näkyvissä, tosin pommitettuja rakennuksia on jätetty tarkoituksella siihen kuntoon. Jostain syystä Belgrade on myös kuuluisa bilekaupunkina.

Itävallassa taas oltiin kuuden hengen porukalla, mikä osoittautui huippuryhmäksi ja meillä oli tosi kiva viikonloppu! Meitä oli kolme tyttöä ja kolme poikaa, Suomesta, Ruotsista, Kanadasta ja Slovakiasta. Alppimaisemat oli upeat, vaikka lunta alkoi olla paikoin aika vähän. Tuntui hullulta olla toppavaatteissa kun lämpätila oli parhaimmillaan yli 20 astetta. Lumi oli myöskin tosi raskasta, minkä vuoksi tällä lihaskunnolla olo oli iltaisin aika poikki ja afterski-meiningit aika minimaaliset. Oltiin vuokrattu asunto, joka osoittautui todella ylelliseksi ja vieläpä halvaksi (20e per nenä per yö). Muutenkin Itävallassa oli paljon edullisempaa kuin mitä olin olettanut, eikä laskureissu sinnepäin toistekin ole mahdottomuus.

Ai niin, hyviä uutisia niille, jotka on olleet huolissaan mun suodatinkahviaddiktiosta, tai siis siitä, että saanko riittävästi suodatinkahvia: saksalaisilla on ratkaisu kaikkeen; saksalaisen ystävän vinkistä ostin pelkän suodatinosan ja suodatinpusseja. Nyt siis valmistelen kupin kerrallaan suoraan mukiin vedenkeittimen ja tämän systeemin avulla. Nerokasta! Elämä Ljubljanassa on hektistä, mutta mukavata :) Loppuun vielä kokeiltavaksi Metelkovan peruskamaa.

Koti-ikävää ja joutavaa marinaa

Kuten odotinkin ja kuten on varmasti täysin luonnollista, pari kuukautta pois Suomesta ja jonkin näköistä suomi- ja koti-ikävää alkaa ilmaantua. Ei mitään vakavaa, eikä mitään, mikä sais mut palaamaan Suomeen yhtään aikasemmin kun alun perin ajattelin, mutta pieniä asioita, jotka meillä on Suomessa ah, niiin hyvin ja ihanasti. Ja tietysti alkaa olla ikävä myös kaikkia tärkeitä tyyppejä :)

Suomessa saan juoda ihanaa, hyvää, kotoista, tavallista suodatinkahvia jokapäivä ja sitä on saatavissa missä vain. Täällä en ole löytänyt hyvää, tavallista kahvia mistään, enkä edes muista miltä omalla Moccamasterilla keitetty reilu kahvi maistuu. Cappucinojen ja muiden erikoiskahvien juominen on ihan kivaa joskus, mutta kyllä se tavallinen kahvi on vaan mun suosikki! Nämä laittaa erikoiskahveihin muuten erityisen paljon maitoa ja maitovaahtoa, mikä alkaa ajan mittaan ällöttämään.

Suomessa voin leipoa ja kokata mitä ikinä keksin, sillä omassa keittiössä on kaikki varusteet, kuten sähkövatkain ja mikroaaltouuni. Lisäksi kaupasta saa kaikkia mieleen juolahtavia elintarvikkeita. Ylläri ylläri, täältä ei saa kaikkea samaa ja jos saakin, täytyy ensin kotona nettisanakirjan kanssa opiskella, mitä tarvitsee. Hiiva on kvas ja rahka on skuta. Eikä vähärasvaisuus ole kova juttu tässä maassa.

Kotona minulla on/oli oma koti, tila, rauha ja siisteys. Tai toisinaan sotku, mutta olipahan oma. Täällä eniten rassaa jatkuva epäsiisteys, ei niinkään oman rauhan puute. Luulen, että kimppa-asuminen voisi olla oikeasti ihan kivaakin, jos asukkaat jakaisivat suunnilleen saman siisteyskäsityksen. On tämä asustaminen nytkin ihan ok ja kun kyseessä on vain muutaman kuukauden mittainen pesti, siedän myös sotkut sen aikaa. Mutta välillä pännii. Jotkut asukkaista käyttäytyvät vaan todella ajattelemattomasti. Esim. kotona saatoin jättää tiskit tiskaamatta vaikka viikoksi, mutta ei niin voi tehdä jos asuu kuuden muun ihmisen kanssa. No joo, tästä kimppa-asumisen problemaattisuudesta taisin valittaa jo aiemminkin. Se taitaa olla aika pysyvä teema tälle keväälle :)

(Muoks. kun sotku on normi, voi se, että joku siivoaa keittiön yllärillä todella puhtaaksi, ilahduttaa yllättävän paljon. Kyllä saksalaiset on vaan mainiota porukkaa!)

Nyt huomaan, kuinka helpoksi kierrättäminen on meille tehty! Se on niin, helppoa, ettei sitä tarvitse edes ajatella ja itse saan hyvän mielen kun kierrätän (paasaamatta muille). Täällä kierrätys olisi kai jossain määrin mahdollista, mutta koska laatikot eivät ole omassa pihassa, vaatii osittainenkin kierrättäminen vähän vaivaa. Pahimmalta tuntuu heittää pulloja ja tölkkejä sekajätteeseen, ne kun vievät niin paljon tilaa ja täyttävät astian hetkessä. Mulla olis tavoitteena viedä edes joskus jotain lasia tai pahvia pyörämatkan päässä olevaan jäteasiaan. Ja aiheeseen liittyen, täältä on vaikea löytää mitään second hand -kauppoja, mikä on sinänsä sääli. Niistä voisi löytyä kaikkea hienoa!

Siinä päällimmäiset, enkä taida hakemalla hakea lisää seikkoja, vaikka niitä varmasti löytäisinkin. Pahoittelut valitusaiheisesta postauksesta, mutta johkinhan nämäkin asiat on sanottava ääneen. Kierrättäkäähän tyytyväisinä siellä lämpimien asuntojenne siisteissä keittiöissä ja hörpätkää kuppi reilua tavallista suodatinkahvia! Sitten hakekaa kaupasta vähän vähärasvaisia maitotuotteita ja vatkatkaa kakkutaikina (sähkövatkaimella, whuu)! Positiivista energiaa ja auringonpaistetta tästä eteenpäin!

”Tyytyväisyys on vaikea laji, maailma on täynnä joutavaa marinaa.” Tässä mulle ja sulle:

Jukka Poika (feat. Raappana) - Kiitollisuutta

Karnevaalimeininkejä Ptujssa ja nyt kipeenä

Viime viikon kivuuksia oli muun muassa keskiviikon keilaus* lähinnä kielikurssiporukalla (+ muutama talotuttu), sushin valmistus- ja syönti-ilta torstaina meillä sekä intialainen illallinen kaverilla perjantai-iltana. Viikon kohokohtana vielä viikonloppuvierailu pikkukylässä nimeltä Ptuj, jossa päästiin näkemään perinteistä karnevaalihulinaa slovenialaisittain. Vähemmän kivana seurauksena enemmän ja vähemmän sairaana olevien ihmisten seurassa vietetystä ajasta oli se, että nyt olen itsekin kipeänä, tosin paranemaan päin jo. Tauti oli yllättävän aggressiivista laatua ja harvoin olen niin kipeänä ollutkaan. Ääni katosi saman tien ja pari yötä meni kuumeessa. Minulla ei normaalisti ole koskaan kuumetta. Kotona makaaminen on ennen kaikkea kuolettavan tylsää, mutta toisaalta vihdoinkin on aikaa ja rauhaa keskittyä opiskelemaan. Positiivista on myöskin se, etten tunne missaavani enää ihan kauheasti, vaikken kaikissa bileissä olekaan mukana. Tärkeimmät must be there -tapahtumat alkavat olla jo takana päin. Löysin myöskin uudelleen L-koodin sekä aloittelin lukemaan kämppikseltä lainattua kirjaa The Unbearable Lightness of Being, joka vaikuttaa ensimmäisen 10 luvun perusteella oikein hyvältä!

Mutta asiaan, eli Ptujihin! Lauantaiaamuna matkasimme 2,5 tuntia junalla** Ljubljanasta koilliseen tavoitteena nähdä perinteisiä karnevaalimeininkejä ja etenkin Kurenteja. Perille päästyämme tapasimme 18-vuotiaan isäntämme Theon, jonka luona majoituimme yhden yön (tanskalainen Annika oli järjestänyt sohvasurffauksen, mutta voisipa luoda profiilin nyt itsekin). Kylä olikin aika hiljainen vielä lauantaipäivän, joten päivä kului kierrellessä ja ruokaostoksilla. Oltiin muuten ainoat naamiaisasuiset asiakkaat isossa Sparissa, mikä oli aika hassua.

Illalla meidän oli tarkoitus mennä joihinkin valtaviin bileisiin, jonne oltiin ostettu 10 euron liputkin. Hallin ulkopuolella ihmiset tungeksivat ja tönivät, eikä sisään pääsystä ollut tietoakaan ilman samanmoista toimintaa. Päätimme sitten, ettei mennäkään sisään ja myimme lippumme (tai siis saatiin myytyä vain 2 niistä). Kaksi meistä oli jo valmiiksi flunssaisena ja oma olo alkoi tuntua kipeältä tuona iltana.

Vaikka lauantai ei mennyt aivan putkeen, kivaa oli siltikin. Sunnuntaipäivä olikin sitten sitä enemmän kokemisen arvoinen, vaikka fyysinen olo olikin enenemässä määrin karsea. Karnevaalikulkue ja sen esiintyjät osoittivat, että slovenialaiset (taisi siellä olla esiintyjiä naapurimaistakin) ovat täysin hullua sakkia! No ei, hienoja perinteitä. Esimerkiksi nämä tyypillisimmät hahmot eli Kurentit: Asu on ilmeisesti tehty lampaan taljasta, ja muistuttaa lehmää. Lanteilla heillä on useita isoja lehmänkelloja, joiden pitämän äänen on tarkoitus karkoittaa talvi ja tuoda kevät. Kurent-asun sisällä on perinteisesti naimaton mies, joka etsii itselleen puolisoa. Kiinnostuksensa tämä hirviö osoittaa valtavalla rutistuksella ja/tai pyörittämällä tyttöä ympäri. Näin siis perinteisesti, nykyään luulen, että nämä miehet vain ottavat ilon irti siitä, että saavat luvan kanssa halailla kivoja naisia kaupungilla. Nämä lähestymisyritykset olivat muuten suhteellisen pelottavia! Yksi jopa jahtasi minua vähän aikaa kun en halunnut halattavaksi. (Toisaalta pikkulapsetkaan ei pelänneet näitä yhtä paljon kuin minä). Kiinnostukseen olisi voinut halutessaan vastata antamalla Kurentille huivin. Tämä olisi ollut muuten kiva tieto etukäteen ja olisi voinut ihan vaan perinteitä kunnioittaaksemme ostaa jotain halpoja huiveja. Joillain heistä oli niitä jo aika pino.

Kurenteja

Kurentejen lisäksi toinen tyypillinen "lajike" oli ruoskijamiehet. Hurjannäköistä touhua, ei voi muuta sanoa. Näillä miehillä oli useamman metrin mittaiset ruoskat, jolla he viuhtoivat maahan. Ensimmäisen kerran luulin ääntä aseen laukaukseksi, niin kova ääni ruoskasta lähtee kun sillä iskee maahan. Kulkueessa miehet käyttäytyivät hillitysti, mutta kuulin tarinoita juopuneista Kurenteista ja ruoskijoista, joiden touhut illan tullen ovat vähemmän hillittyä. Tyypit kun jatkavat puolison metsästystä ja ruoskimista iltapäivästä startanneen ryypiskelyn jälkeen. Kuulemma, jos Kurent-asuinen mies menee sisälle pubiin, hänelle tulee tarjoilla olut ilmaiseksi. Vaarallisen kuuloinen perinne.

Näiden lisäksi kulkueessa oli jos jonkin näköistä esiintyjää; Hello Kittyjä, Pandoja, sotilaita, melojia omine kankaata tehtyine jokineen jne... Yhteensä 3000-4000 esiintyjää kaikkinensa. Esitykset tosin koostuivat aina ryhmistä, mutta silti, heitä oli paljon. Kulkue jatkui ilmeisesti kolmisen tuntia, mutta itse en kestänyt seisoa kylmässä puoltatoista tuntia pidempään (osa siitä oli aloituksen odottelua).








Ptujssa sijaitsee myöskin yksi kivoimmin sisustetuista kahviloista ikinä; Muzikafe.


Tämän viikon kuulumiset ovatkin sitten aikalailla olemattomat. Mutta kunhan tästä paranen, niin enköhän jotain jännää keksi. Suunnitelmissa on ainakin lautailupäivä Buvecissa Italian rajalla sekä Slovenia road trip. Ja pikkutavoitteena tehdä piiiitkä kävelylenkki Tivolissa. En ole vieläkään "ehtinyt" tutustumaan puistoon kunnolla. Kevät vaikuttaisi muuten vihdoinkin olevat tulossa Ljubljanaan. Juurikin nämä päivät kun olen pysytellyt sisällä, ulkona on ollut pääasiassa lämpimän näköistä ja aurinkoista. Tulee kohta kiire kevättakkiostosten kanssa! Mut semmossii tänne sängyn pohjalle, nähään taas!


* BTC:ssä sijaitsevasta keilahallista, The Gladiator Bowling Centeristä, saa keskiviikkoisin opiskelija-alennusta: 2,35e/kierros/nenä + 1,60e kengät. Ei pahan hintaista.
** edestakainen lippu Ptujhin 15e