keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

"Opiskelua" ja suunnitelmia

Minusta on tullut todella laiska täällä. Siksi myös blogi seisoo koskemattomana ja muun muassa Budapestin reissu ja parit retket jää nyt raportoimatta. Alkuvaiheessa oli tekemistä ja ohjelmaa niin paljon, ettei ehtinyt ajatellakaan opiskelemista. Nyt taas aikaa on niin paljon, ettei saa mitään otetta tähän opiskeluun. Tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Paitsi lenkkeilyyn, jee, olen taas muistanut kuinka kivaa onkaan käydä lenkillä hyvän musiikin kera! Tässä lähellä ei ole mitään superkivoja lenkkimaastoja, mutta pikkuisen asfalttimatkan päästä löytyy iso pelto, jonka poikki ja reunoilla on mahdollista juoksennella. Myöskin Tivoliin (iso ja "kuuluisa" puisto) täytyisi hankkiutua lenkille taas tässä joku kerta. Sinne on matkaa jokunen kilometri, mutta lenkkimaastot todella kivat ja valinnanvaraa reiteissä vaikka kuinka. Voi lenkkeillä perinteisillä kävelyteillä tai hankkiutua oikein metsään. Kuulin muuten huhun, että Tivolin metsässä on hylätty hotelli, jonka ovet on auki, sinne voi kävellä sisään. Se on kuulemma ollut siellä huoltamatta niin kauan, että jonkin huoneen lattiasta kasvaa läpi puu! Sinne täytyy vielä joku kerta mennä! Mielellään tietysti pimeällä ja Hohdon ja 1408:n katsomisen jälkeen ;)

Mutta laiskotteluasiaan. Nykyisellään minulla on tosiaan luentoja vain kolme kappaletta viikossa; tiistai-iltana, keskiviikkoaamuna ja keskiviikkoiltapäivänä. Keskiviikkoaamun luennot ovat lisäksi niin köykäsiä, eikä siellä edes katsota läsnäolijoita, että pari kertaa olen jopa lintsannut. Minulla oli myös tarkoituksena alkaa käydä ihan vaan mielenkiinnosta Ekonomisen tiedekunnan Human resourse management –kurssin luennoilla torstaisin, mutta yhden ainoan kerran olen saanut sinne raahauduttua. Ne luennot on tosi mielenkiintoisia ja helppoa kuunneltavaa, mutta kummasti jos vähänkin ei jaksa, niin tulee jätettyä väliin. Tämän kuun lopulla alkaakin sitten se ainut kurssi, jonka suorittamisella on mun tutkinnolle jotain merkitystä: 3 viikon post graduate –tasoinen intensiivikurssi Combining qualitative and quantitative methods. Kuulostaa superjännältä.

Luentojen lisäksi pitäisi tietysti lukea Suomeen tekemääni sosiaalipsykan esseetä varten sekä yhteen kurssiin liittyvään ryhmätyöhön liittyvää kirjallisuutta. Itsenäinen lukeminen se vasta haastavaa onkin, kun aikaa sille olisi lähes rajattomasti. Olen koittanut saada jotain otetta lukemiseen tomaattien avulla. Löysin kyseisen menetelmän gradutakuu –sivustolta, jota olen silloin tällöin selaillut ensi syksyä ajatellen. Tomaattien kerääminen toimii toisinaan ihan jees, mutta tälläi mä kuitenkin yleensä päiväni käytän: puuhastelemalla pääasiassa tärkeitä turhanpäiväisyyksiä ja suunnittelemalla how to get my stuff done.

Vaikka Ljubljanassa oloaikaa on jäljellä vielä vajaat pari kuukautta, ajatukset alkaa olla jo toisinaan Suomeen paluussa ja kesässä, mikä ei ainakaan helpota opiskelua. Paluu ja kesän kuviot on nyt ainakin päivämäärien osalta suunniteltu. Vuokrasoppari täällä kestää kesäkuun loppuun, joten asustan varmaankin sinne saakka täällä ja matkustan ehkä vähän täältä käsin viimeiset pari viikkoa kunhan viimeinen opiskelujuttu eli tentti 15.6. on ohi. Haaveissa olisi tehdä kolmen kaupungin reissu Kroatiaan, vieraillen ainkin Pulassa ja matkustaen junalla (ja bussilla). Kroatiaan on saatavilla yhden maan Interrail-lippuja, joilla voi matkustaa esim. kuukauden sisällä kolmena päivänä niin paljon kuin haluaa. Minun kaltaiselleni "aikuiselle" eli yli 26-vuotiaalle kyseisen lipun hinta on 74 euroa, joten täytyy vielä tarkistaa onko lippu ylipäätään kannattava. Nuoremmat youngsterit on paljon onnekkaampia ja saa kyseisen lipun 49 eurolla! Matkaseuran löytäminen vaan ei tunnukaan olevan enää niin helppoa kun moni on jo käynyt Kroatiassa. Mutta toisaalta ei yksin lähteminenkään ole mikään mahdottomuus jos ketään kiinnostunutta ei löydy.

Kesäkuun vikasta päivästä alkaen vietänkin sitten pari viikkoa Tsekeissä. Aluksi pari päivää Prahassa, ihan vaan hankkiutuakseni sinne päin, ja sitten viikon verran työleirillä Hradec Králové -nimisessä paikassa Rock for People -festareilla. Esiintyjälistalla on muutes aika tunnettujakin nimiä, joten kyseessä ei ole mikään ihan pikkufestari. Olen innoissani varsinkin mahdollisuudesta nähdä John Butler Trion! Nyt tiedän systeemistä sen verran, että työ on kierrätysohjemassa auttamista ja majoittuminen on omassa teltassa backstagella. Täytyy siis hommata teltta. En ole koskaan omistanut telttaa, joten vinkit on tervetulleita... Mietityttää ainakin se, mitä kannattaa ylipäätään katsoa ostaessa ja tekeekö parinkympin halpisteltalla yhtään mitään? Työleiristä kertoilen sitten lisää myöhemmin, kunhan kuviot selkiää. Leirin jälkeen oleskelen Tsekeissä vielä muutaman päivän ja näillä näkymin teen jotain päiväretkiä Prahasta käsin, mikäli alkaa tuntua, että olen nähnyt Prahaa riittävästi. Ja aina on tietysti mahdollista, että suunnitelmat muuttuu uusien työleirituttavien myötä. Sittenpä alkaakin lähes vuorokauden mittainen matka Suomeen, jossa toivottavati odottaa jokin kolo, jossa punkata :) Sain muuten Praha-Tukholma-Helsinki -lennot muuten aika edullisesti Norwegianilta, reilulla satasella kaikkine maksuineen ja yhdellä ruumalaukulla. Käytän kyseistä yhtiötä ensimmäistä kertaa, mutta vaikuttaa jo nyt paljon reilummalta kuin perinteinen halpis Ryanair. 13.7. mää sitten tuun!!

Se vidimo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tänne saapi heittää kommenttia tahi vinkkiä!