perjantai 13. elokuuta 2010

Uusi idea, uusi alku

Hei ja tervetuloa seuraamaan kuinka meikäläinen (toivottavasti) lähtee vaihtoon reilun neljän kuukauden kuluttua! Kaikki on vielä aivan alkutekijöissään, mutta suunnittelu ja intoilu on jo täydessä vauhdissa. Suuntana mulla on todennäköisesti Slovenia ja Ljubljana, josta olen ihan superinnoissani. Täytyy kuitenkin koittaa vähän himmata ja miettiä myös varasuunnitelmaa, jos kävisikin niin, etten tuonne Ljubljanaan pääse. Yhtenä varavaihtona olen miettinyt Unkaria ja Budabestia.

Taustatiedoksi niille, jotka eivät minua tunne (tai en tiedä lukeeko tätä kukaan sellainen, itse ainakin tykkään lueskella satunnaisia reissu- ja nyt myös vaihtoblogeja), että olen n:nen vuoden kasvatustieteen opiskelija, luen siis yleistä ja aikuiskasvatusta, minusta ei tule opettajaa. Vasta nyt kun ikää, opiskeluvuosia ja reissukokemusta on kertynyt tarpeeksi, uskaltaudun lähtemään yksin pitkäksi aikaa johonkin tuntemattomaan. Vuosi sittenkin selailin kyllä täydennyshaun vaihtopaikkoja, mutta johonkin pikkuasiaanhan se silloin kaatui. Ja Slovenian kohteenkin sivuutin täysin silloin; "minähän en mihinkään Itä-Eurooppaan lähde" -ajatuksella. Nyt kun olen siitä enemmälti lueskellut, sehän vaikuttaa aivan loistavalta paikalta vaihtokohteeksi ja nimenomaan Itä-Eurooppa kiinnostaa.

Haen tosiaan ERASMUS-vaihtoon toisessa täydennyshaussa kevääksi ja Ljubljanaan minun täytyy hakea muiden laitosten kautta, meidän oman laitoksen paikka oli jo mennyt. Onneksi esim. ISSS:llä, jonka paikkaa ensisijaisesti haen, on jäljellä kaksikin paikkaa sinne, joten luulisin, että mahdollisuudet on ihan hyvät sitä kautta. Kv-toimistosta minulle kerrottiin, että tässä toisessa täydennyshaussa hakijoita on vain kourallinen ja vakuuteltiin, että johonkin pääsen ihan varmasti.

Hakuaika alkaa vasta kolmen viikon päästä, mutta olen innostuksissani tehnyt jo suurimman osan hakuun liittyvästä työstä (tai sen, mitä tässä vaiheessa voi tehdä). Valmiina on Europassi ansioluettelo, Statement of Purpose (se pitää luetuttaa vielä jollakulla), alustava opiskelusuunnitelma eli lista kiinnostavista kursseista sekä jonkin verran listaa huolehdittavista asioista sekä ennen lähtöä että paikan päällä. Niitä on muuten aikasen paljon, A4:n verran! Myös se, että näillä näkymin luovun asunnostani ja puristan kamani johonkin varastokoppiin tekee tästä lähdöstä aika mielenkiintoisen ja hurjan, minusta tulee hetkeksi koditon! Mutta se on vain maallista, sanoisi Katto Kassinen.