Elämä rullailee
täällä vaikkei sitä aina ehdi/jaksa blogiin päivittääkään. Ainut vierailijanikin Suomesta piipahti päällä jo hetki sitten. Hänen kanssaan tehtiin monia turistijuttuja, mitä en ole tullut tehneeksi aikaisemmin. Jotenkin sitä elää illuusiossa, että aikaa on rajattomasti. Vähän niin kuin Tampereellakin tulee harvimmin käytyä Pyynikin tornilla ihan muuten vaan. Käytiin siis Annikan kanssa ainakin linnalla kävellen (ja myös autolla), Metelkovassa päiväsaikaan, Top bar:ssa drinkeillä sekä Tivolissa piknikillä. Piipahdettiin päiväretken verran myös rannikolla Izolassa sekä jossain randompaikassa Kroatiassa nopsaan, raja kun oli ihan Izolan vieressä. Pahasti näyttää siltä, että moni paikka, jossa ajattelin täällä käyväni jää näkemättä. Aika loppuu yksinkertaisesti kesken ja opiskellakin pitäisi vielä vimmatusti.
Metelkovassa näyttää päiväsaikaan aika erilaiselta
Niin, aikaa ei ole rajattomasti! Loppu häämöttää ja siitä muistuttaa monen muun lähtö. Moni on jo lähtenyt ja läksiäisbileitä on jatkuvasti. Tavallaan haikeaa, mutta toisaalta alan olla itsekin valmis jo pian palaamaan Suomeen. Vielä on kuitenkin kolmisen viikkoa Ljubljanassa ja sitten kaksi Tsekissä. Opiskelun kanssa on tullut vihdoin piste, että täytyy alkaa tehdä töitä oikein tosissaan. Olenkin viettänyt lähiaikoina aika paljon aikaa työpöytäni ääressä opiskellen tai opiskelua teestennellen (kuten nyt). Viimeisin ja tärkein kurssi kun alkoi vasta äskettäin ja kävi ilmi, että se teettää aika paljon töitä. Vaatimukset kuulostaa äkkiseltään lähes kandintyön vaatimuksilta ja palautuspäiväkin on vasta syyskuussa! Näyttää pahasti siltä, etten saa koko kurssia valmiiksi täällä ja joudun tekemään sitä elokuussa kotiin palattuani.
Ljubljanaan on ilmestynyt muuten muutama viikko sitten aivan loistava kaupunkipyöräsysteemi. Pyöriä saa käyttää eurolla 7 päivää tai kolmella eurolla vuoden. Systeemiin täytyy rekisteröityä netissä, maksaa summa pankkikortilla ja sen jälkeen pyöriä saa käytellä tunnin kerrallaan ilmaiseksi. Vuoden vaihtoehtoon tarvitaan Urbana card eli bussikortti, jolla laitteeseen tunnistaudutaan pin-koodin lisäksi. Kaupunki kun on sen verran pieni ja välimatkat lyhyitä, tunti ei hevillä ylity, joten homma on käytännössä (3 euron jälkeen) ilmaista! Pyöräparkkeja on suhteellisen hyvin ja niissä on pyöriä tai tyhjiä paikkoja jäljellä lähes aina. Meiltä kotoa käsin lähimpiä parkkeja on kaksi, molemmat alle kilometrin päässä. Niinpä se, että oma (laina)pyörä varastettiin (vihdoin viimein) tuossa jonkun aikaa sitten, ei harmita ihan niin paljoa. Vaikka oli se kyllä siisti pyörä ja Andrej oli tosi harmissaan.
Noin viikko sitten vietettiin ihanan rentouttava viikonloppu Cresissä, Kroatian suurimmalla saarella paikallisen Andrejn ja tanskalaisen Annikan kanssa. Tällä slovenialaisella kaverillani (tai siis hänen perheellään) on siellä kesäasunto, mikä osoittautui tosi luksukseksi. Suomalaisen korvaan sanasta ”summer house” tuli mieleen joku pieni ja vaatimaton mökki, mutta perillä saavuimmekin asuntoon, jossa oli neljä kerrosta tosi kauniisti sisustettuja huoneita, kaksi keittiötä, kaksi kylppäriä ja kattoterassi. Maisemat saarella olivat aivan mielettömät ja koko elämänsä paikan tunteneena Andrej vei meidät myös rannoille, jonne tuskin yksikään turisti olisi löytänyt. Rannoille, jonne täytyi ajaa pitkä matka pikkuisia hiekkateitä ja joita ei paljon kylteillä mainostettu. Tosi kiva viikonloppu!
Niin ja sitten viimeiseksi vähän ikävämpiä kuulumisia; hajotin tuossa pari päivää sitten jalkani aika pahasti ja nyt ei onnistu kävely lainkaan. Ja tämähän tapahtui tietysti kotimatkalla baarista. Haettiin yhden kaverin kanssa burekit (paikallinen mättö, olenkohan muistanut kertoakaan?) ja mentiin istuskelemaan kadun varteen. Hyppäsin sitten alas sellaiselta kadunreunusjutulta alle metrin korkeudesta ja tulin suoraan sivuttain nilkan päälle. Nyt pari päivää tapahtuneen jälkeen nilkka on edelleen sininen ja turvonnut. Kävin näyttämässä sitä toki lääkärille, joten mikään ei ole murtunut. Olipahan muuten kokemus sekin, paikallinen terveyskeskus nimittäin. Koko prosessiin meni vajaat kaksi tuntia, vaikkei siellä ollut oikeastaan edes ruuhkaa. Kauhean kipeä se ei ole, mutta eniten tässä nyt huolestuttaa selviänkö kävelykuntoon torstaihin mennessä, jolloin olen menossa Flogging Mollyn keikalle. Hyppiminen ei varmasti onnistu, mutta kunhan nyt saisi käveltyä sinne! Pitäkää peukkuja!
