lauantai 8. tammikuuta 2011

Jännittyneitä ja haikeita lähtöfiiliksiä

Nyt on läksärit vietetty ja lähtö on jo ylihuomenna. Läksiäiset oli kyllä tosi kivat; mäenlaskua eväiden kera ja päätteeksi saunontaa Rajaportin saunalla. Täytyy myöntää, että jännittää ja ressaa ja olo on kummallisen haikea ja vähän pahantuulinenkin. Ei huvittanut lähteä enää illalla mihinkään ja jäin sohvalle leffaa kattelemaan ja ressaamaan. Mun vakkariselailusaitilta Pallontallaajista löytyi onneksi vähän mieltä rauhoittavaa keskustelua (esim. tästä), joten kyllä tää tästä. Tällanen olo ennen lähtöä kuuluu varmaan asiaan ja häviää viimestään kentällä. Oon kokenut tämän itseasiassa ennenkin ennen pidempiä reissuja. Kertaa vaan koko ajan onko kaikki hoidettu ja ressaa ihan turhia asioita. Hyvin kaikki menee!

Olen ottanut valmistelut aika lunkisti ja nyt sitten alkoi muistumaan vielä kaikkea pientä, mitä pitää hoitaa, esimerkiksi kopiot passista paperille ja sähköpostiin on vieläkin hoitamatta. Täytyy siis käydä vielä kerran yliopistolla huomenna kun ei ole skanneria eikä tulostinta. Harmi kun ei tullut mieleen eilen kun kävin tekemässä tentin. Meni muuten yllättävän hyvin ja nyt pisteitä ropisee kivasti lukuvuoden kokonaismäärää parantamaan. Luulen nimittäin, että voi jäädä aika vähälle tältä vuodelta pisteet :)

Huomenna on viimeinen päivä hoitaa asioita ja ohjelmassa on ainakin tulostusreissu yo:lle, pakkaamista ja laukkujen punnitsemista, hiusten värjäystä sekä matkaoppaiden selausta (hain niitä vinon pinon kirjastosta, eli ei lopu kesken).

Mut moro ny, wish me luck ja seuraava päivitys tulee todennäköisesti Lontoosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tänne saapi heittää kommenttia tahi vinkkiä!